If you can dream it you can do it

If you can dream it you can do it

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Perjantai 13

Hello ja hyvää sunnuntaita!

Mitäs tässä parin  vkon aikana onkaan taas tapahtunut.. Siis joo, silloin sunnuntain olin katsomassa Fitneksen SM-kisoja ja hitsit .Luulin olevani kuolematon mutta kuinka ollakaan mulla alkoi silloin flunssa! Käsittämätöntä! En ollut alkuun edes varma mitä ihmettä tapahtuu kun melk. vuoden terveenä olleena, sitä jostain kumman syystä unohtaa miltä tuntuu olla kipeenä! ja suorastaan pepustahan se on! Tuplasin vitskut samantien mutta tauti oli jo sen verran saanut ylivallan, että oli luovutettava... Ensimmäisenä mielessä vilkkui ajatus väliin jätettävistä treeneistä ja ilmoittamisesta valkulle ettei musta nyt oo treenaa seur. vkoon. Toisaalta mun kroppa olikin enteillyt selkeesti flunssaa, sillä alkoi kummasti rauta painaa salilla. En saanut oikein tuntumaa ja tuntui , että piti hirveesti efordia laittaa esim. prässissä pikkupainot tuntui ihan käsittämättömön rankoilta. Olin siis selkeesti levon tarpeessa muutenkin.


Reilu vko siinä menikin, ekat treenit tein tällä viikolla  Fitclubissa ja flunssa jäikin siltä istumalta Töölönlahden puistoon :) to aloitin vihdoin treenikierron eli rinta, ojentaja ja aaaaaah!! ihan mieletön pumppi ! Olin niin liekeissä salilla ja heti pe kävin tekee selkä, haukkari, vatsa-treenit ja siitäkin järjetön hyvä fiilis! Nyt lepoo la ja su ja ma aamusta ennen duunii etureiskat ja ti takareiskat ja beba. Siinä se tiputusvko sitten menikin! Loppuvkosta volyymivko eli hyvää settii lähtee tulemaan! Valkku pyysi kehityskuvia 2 vkon välein eli tiputus ja volyymiviikkojen jälkeen. Posetreenejä pitää alkaa toden teolla harjoittelemaan. Alkuun voi hyvin fiilistellä esim. videoita SM-kisoista ja treenailla kotona mutta ainakin meitsi tarttee kyllä kädestä pitäen opastusta, oon siinä mielessä perfektionisti, että en ala soveltaa tollasii vaan niiden asentojen pitää olla just eikä melkein! :D



Tiistaina alkoi myös ensimmäinen minun ja parin collegan pitämä painonpudotushaaste-ryhmä. Nimestä huolimatta ryhmä soveltuu kaikkille, joita painonhallinta(myös ihannepainossa pysyminen on painonhallintaa) kiinnostaa. Haaste kestää 12 vkoa ja antaa samalla hyvät selviytymiskeinot vkottain vaihtuvilla ravintotietopaketeilla ja s-postiin tulavalla matskulla. Hieman kotitehtäviäkin jaetaan ja fiilistellään yhdessä! Oon niin häpi, kun pääsin vihdoin vetämään ryhmää! :)

www.herbalifewlc.fi 

Ai niin! Asiasta toiseen hyppelyy (sen mä ainakin osaan!) eli perjantai 13. oli ja meni, eli mites se teillä kului ? Tää päivä on kyllä uskomuksista pahin! Minulle pe 13. on muodostunut onnenpäiväksi, eli olen kääntänyt oman uskomuksen epäonnesta onneen, sillä maailma on muutenkin täynnä pelkkää negatiivista shittiä(uutiset, lehdet yms.). Oliskohan jengi onnellisempi, jos uutiset käännettäisiin seuraavaksi viikoksi pelkästään hyviin uutisiin. Varmasti vaikuttaisi mielialaan. Tässä teille journalistit ja muut pikkunen haaste ( näistä mä tykkään! ) ;) Joo mutta eli uskon siis täysin pe 13. pvän olevan mun onnenpäivä. Ja niinhän se olikin. Oikeestaan ehkä jopa pelästyin mitä mulle voikaan sattua eli tässä mun pe ... Joo olin siis varannut ajan Elsan tarjouksesta Hoitola Tähtioloon munkkaan vacuhoitoon. Se oli siis ensimmäinen tarjouskampanja-aika. Olin kesällä tämän ajanvaruksen tehnyt ja siirtänyt kahdesti. Mietin koko viikon, että nyt mä perun tänään ajan, että säästän rahaa( tarjouskampanja pitää maksaa tuolla ekalla kerralla) ja sitten kuitenkin omatuntoani soimasi kaksi edellistä ajansiirtoa.. "En voi nyt taas soittaa sinne ja perua" mietin joka pvä ja kuitenkinm ieleni teki säästää rahaa samalla. Pikku dilemma jonka kanssa kamppailin koko vkon mutta päädyin menemään pe aamuna sinne hoitoon. Harmittelin myös kun en ollut ehtinyt treenata alle, eli vacuhoito olisi toiminut kivasti palauttavana.. ( kaikkee ihmismieli kehittää). Noh kun saavuin Tähtioloon, siellä ihana nainen (en muista nimeä harmiksi) kertoi, että odottavat toista henkilö saapuvaksi vacu-hoitoon. Eli mut oli tuplabookattu. Olin että voi hitsit, nyt pitääkin odottaa 30min että pääsen hoitoon. Noh siinä nainen selvitteli tilannetta ja kävikin ilmi, että toista henkilöä ei olekaan tulossa vaan kun soitin ajanvarausta luuli tämä nainen puhelimessa minua toiseksi( meillä molemmilla nimet alkaa E:ellä), eli puhdas väärinkäsitys puhelimessa, onneksi :) Tästä sekaannuksesta sain yhden ilmaisen vacukäynnin ja nainen sanoi vielä minun voittaneen heidän fb kilpailunsa eli saan lahjaksi Tähtiolon parhaan kasvohoidon! Siis mitä ihmettä!! Olin niin ällikällä lyöty. Olin haaveillut kasvohoidosta koko viime kevään ja koko kesän. Päätin vielä, että nyt minun on varattava kesän jälkeen kasvohoito! Ja näin sainkin palkinnoksi sellaisen! WAU :D  Hoitoon kuuluu, kasvojen lymfahoitoa, vitamiinijuttuja, happihoitoa tai jotain siis ihan mieletön! Mun päivän kyllä kruunasi Hoitola Tähtiolon aivan ihana henkilökunta <3

http://www.hoitolatahtiolo.fi/

Super Beauty

Puhdistus, kuorinta, entsyymihoito, SPM-alipaine, ultraääni, kiinteytys, naamio
1,5h,  115e (Luulen, että hoito jonka sain on tämä ) :) aaaaaaah!




Yeah tähän on hyvä lopettaa tämä tarinointi :) Huisii vkoo dyyds!! Mahtavia treenejä ja aurinkoa syksyyn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti