If you can dream it you can do it

If you can dream it you can do it

tiistai 29. joulukuuta 2015

Oman elämän taiteilija ja uusia yhteistyökuvioita

Heii ja ihan mahtavaa tämän vuoden viimistä viikkoa!

Niin se on taas aika jättää yksi vuosi taakse. Monelle tämä tarkoittaa uusia suunnitelmia, uusia tavoitteita, uutta elmänajanjaksoa. Vuosi 2015 ei välttämättä ollut kaikille se paras vuosi. Se on saattanut pitää sisällään surua, menetyksia tai muuta ikäviä asioita. Vuosi on voinut pitää isällään suuria muutoksia.

Omalla kohdallani vuosi merkitsi suuria muutoksia, tällä erää työrintamalla. :) Tein keväällä ratkaisun hypätä pois oravanpyörästä ja päätin ottaa itse vastuun omasta elämästä. 1.1.2016 täyspäivästä yrittäjyyttä takana  2 kk ja tää on ihan parasta! Tottakai päätös hypätä mukavuusympyrästä oli pelottava ja jännittävä ja haikea. Tulihan edellisessä työpaikassa oltua melkein 7 vuotta.

Aika pian sitä huomaa, että itse on todellakin vastuussa kaikesta, ei kukaan niitä töitä tule puolestasi tekemään ja liksakin saa  tehdystä työstä. Myös verotusasiat paukahtaa vasten kasvoja :D mutta silti on tää vaan niin ihanaa. Sitä tutustuu jatkuvasti uusiin mageisiin tyyppeihin, haasteitakin on tottakai mutta tuskin eteeni tulee sellaista mistä ei selviäisi. Aina on joku keltä kysyä neuvoa ja tukea.


Parasta on se kun hymysuin kirmaat tekemään töitä, en oo tälläistä kokenut vuosiin. Oma juttu on aina oma juttu ja olen aina kadehtinut ihmisiä , jotka voivat sanoa rakastavansa sitä mitä tekevät ja nyt! Nyt mäkin pystyn sanomaan sen saman. Rakastan mun duuneja ja ne ihmiset tekee mun duunista niin rikkaan <3 kiitos teille, tiiätte ketä ootte <3 Herbalife työ ja PT  Easyfit Pasilassa ja omat PT valmennettevat <3 kiitos kuluneesta vuodesta! Ystävät ja kollegat <3

Tavoitteet, unelmat ja suunnitelmat on laadittu ensivuodelle ja en malta odottaa mitä kaikkea siistiä se tuo tullessaan ! :)

Uskaltakaa tehdä rohkeita päätöksiä ystävät. Meillä on vain yksi elämä ja käytä se aika juuri  niihin juttuihin miä SINA haluat tehdä! Lause joka kolahti minuun oli seuraava: "Lapsi on niin kauan taiteilija kunnes hänelle sanotaan ettei hän ole." Lause on niin hyvä  ! Kuinka monen ihmisen unelmat ja haaveet lytätään sillä, että joku ulkopuolinen heittää toiselle: "Näää, etsä todellakaan ole taiteilija" tai lytätään toisen innostus muilla keinoin, yleensä sanallisesti. Joku läheinen ei usko sinuun ja ikävä kyllä tämä on asia mikä saattaa vaikuttaa toisen meleen aika hallitsevastikin. Kaiva sisäinen taiteilijasi ulos ja ole oman elämäsi luova taiteilija. Maalaa oma elämäsi, älä anna muiden pensseleiden sutia Sinun tauluusi. Elä sinun elämääsi, älä muiden! 



"Älä odota, kunnes tulet siihen pisteeseen , jossa et kestä enää yhtään. Tee muutoksia aiemmin. Muuta elämääsi nyt! Vähempi kuin aito onni ja täyttymys eivät riitä sinulle, joten älä tyydy vähempään. Vaikka epäilet , että turvallisuuden lonkerot ovat jo kietoutuneet ympärillesi etkä voi liikkua velvollisuuksiltasi, koskaan ei ole liian myöhäistä. Aina on olemassa rajaton mahdollisuus seurata unelmaansa, ja se on helpompaa kuin luulet" 
- Sankari , Rhonda Byrne

Tässä minun sanat sinulle ensivuoteen ja haluisin mielelläni kuulla miten juuri sinä olet tehnyt rohkeita päätöksiä ja  päättänyt olla oma elämäsi taiteilija. Voit laittaa kertomuksia tänne: enni21@gmail.com :)

Sitten uusiin tuuliin! Oon niin kiitollinen kaikesta mitä minulle on tapahtunut tänä  vuonna :)
Kiitos vanhemmista ja uusista yhteistyökuvioista OiOiBrazil , Kaniaisten Kauneuskeskus Fenix ja Sanna, ja nyt uusimpana yhteistyökuviona suomalainen, lahtelainen muodin verkkokauppa Goodwear.fi .

www.goodwear.fi verkkokauppaan pääset tästä linkistä. Goodwer ja kahden miehen perustama yritys ja verkkokauppa. Verkkokauppana se on suht uusi ja monipuolistuu koko ajan. Vaatteet sopivat loistavasti vapaa-aikaan ja tyylikkääseen pukeutumiseen. Valikoimaa löytyy naisille ja miehille :)
 


Verkkokaupasta saa mm.DROME, Tom Tailor, Yes!Pink, Haily's . Dromet istuu niin hyvin ja tuntuu super mukavilta jalassa! Jos mietit kokoa niin itse käytän #DROME:ssa kokoa M , ihania uutuus värejä on tullut! Punaista, sinistä, lilaa ja oliivin värisiä bögiä :)

Lemppari värini ovat seuraavat: 

Ihana oliivi 

Ja 

Ihana violetti :) 

Goodwear tarjoaa lukijoilleni koodilla: ENNI 
-10% alennuksen tilauksesta! 

Ei muuta kuin valitsemaan ! 

Lopuksi vielä oikein hyvää uutta vuotta ihan jokaiselle ! Varsinkin sinulle joka mietit suurta muutosta elämässäsi ! Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Joudut takaisin vanhempien luokse asumaan? Anna palaa, BOOM! 

<3 Enni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti